Siirry suoraan sisältöön

Minusta

Bioresonanssimittauksia olen tehnyt työkseni jo vuodesta 2015. Pohjakoulutukseltani olen tietojenkäsittelyn tradenomi ja sähköasentaja. Monien mutkien kautta ”ajauduin” tekemään bioresonanssimittauksia täysipäiväsesti, vaikka alunperin oli tarkoitus lähinnä etsiä vastauksia omaa terveydentilaani koskien, joita ei tuntunut juuri muualta löytyvän.

Suoliston huono kunto, pitkäaikainen homealtistus ja jatkuva väsymys ajoivat minut käytännössä työ- ja toimintakyvyttömäksi. Minua tutkittiin terveydenhuollon puitteissa todella laajasti (ja kalliisti) vuosikaudet löytämättä minusta käytännössä mitään vikaa. Tästä huolimatta oloni vain paheni. Vastaukset terveydentilaani koskien oli siis etsittävä jostain muualta. Aloin puhdistamaan elimistöäni järjestelmällisesti erilaisten menetelmien avulla ja kokeiltuani lähes kaiken mahdollisen ja mahdottoman terveydentilani alkoi hiljalleen palautua. Tänä päivänä olen parantunut melkein kaikista niin sanotuista parantumattomista sairauksista ja voin elää taas täysin normaalia elämää.

Tässä oli juuri se kohta jollain aloin tutustamaan vaihtoehtoiseen tai oikeastaan alkuperäiseen tapaan hoitaa terveyttä eikä tukahduttaa oireita milloin milläkin pillerillä.

Tämä johti lopulta syvälliseen ymmärrykseen siitä, että terveys ei ole koskaan kadonnut meistä mihinkään, eikä se voi edes koskaan kadota, koska korkeavärähteinen tila, jossa terveys ilmenee automaattisesti on meidän perustilamme. Kysymys on paremminkin siitä mikä estää korkeaa värähtelytasoa ilmenemästä. Juuri tähän kysymykseen tai paremminkin kysymyksiin bioresonanssi tarjoaa osaltaan erittäin toimivia vastauksia.

Paradoksaalisesti pohjakoulutukseni auttaa minua ymmärtämään bioresonanssimittauksessa esiintyviä ilmiöitä huomattavasti paremmin, koska resonanssilaitteilla mitataan pääasiassa kahta eri asiaa: sähköä ja energiaa.

  • Sähköasentaja 2004
  • Datanomi 2008
  • Tradenomi, tietojenkäsittely AMK 2021
  • Iridologi 2014
  • Solar Fusion Treatment 2018
  • Henkinen konsultaatiokoulutus 2022
  • Bioscan SRT Level 1 2022
  • Bioscan MSA Level 1 2022
  • Bioscan MSA Level 2 2023